Nimipäivä

Tänään 12.10. nimipäivää viettää Aarre ja Aarto.

Huomenna 13.10. nimipäivää viettää Taina, Tanja ja Taija.

Luontoaiheiset etunimet

Katso uudet vuonna 2015 nimipäiväkalenteriin tulevat nimen täältä

Nimipäivä on päivä, joka on merkitty kalenteriin nimiluettelossa olevaa nimen kohdalle merkittyä päivää. Uusien nimien lisäämisestä kalenteriin lisäämisestä vastaa Helsingin yliopisto, joka omistaa nimipäivälistan tekijänoikeudet.

Jos nimipäivää ei löydy nimipäiväkalenterista, nimipäivä voidaan valita itselleen sopivaksi ajankohdaksi. Nimipäiväjuhlat voi myös järjestää toisen tai kolmannen etunimen päivänä tai valitsemalla kalenterista päivän, jolloin on saman kantanimen eri muunnoksen nimipäivä. Esimerkiksi Iippon nimipäivää voisi juhlia Iivarin päivänä 22.8.

Nimi lisätään nimipäiväkalenteriin, kun se on riittävän yleinen nimi. Vuodesta 2010 lähtien nimellä täytyy olla viidellä sadalla henkilöllä, sitä ennen nimi täytyi olla tuhannella henkilöllä.

Nimipäiväkalenteria päivitetään viiden vuoden välein. Seuraavan kerran Helsingin yliopisto päivittää nimipäiväkalenteria vuonna 2015. Nimipäiväsankari saa usein onnitteluja nimipäivän johdosta. Nimipäivänä on myös usein tapana antaa pieni lahja nimipäivää viettävälle.

Nimipäivän vieton juuret ovat keskiaikaisesta pyhimyskalenterista, johon katolinen ja ortodoksinen kirkko lisäsivät pyhimysten muistopäiviä. Nimipäivät olivat osa suomalaista elämää jo 1300-luvulla. 1800-luvulla alkoi nimipäiväkalenterin täydentäminen myös ei-kristillisillä nimillä.